Taloyhtiön kasvojenkohotus

Case: 80-luvun taloyhtiö Espoossa

Puuosien ja kattojen reunapeltien maalaus

Urakkakohde: 12 asunnon taloyhtiö Espoon Laurinlahdessa. Maalattava pinta-ala 1470 m².

Mitä tehtiin: Maalattiin kaikki puuosat sekä kattojen reunapellit. Huonokuntoiset laudat vaihdettiin ja muita pieniä korjauksia tehtiin projektin aikana.

Haastateltavat: As. Oy Ankkurinvarsi 7:n hallitus

Ammattimaista maalaus- ja remonttiapua haastavaan kohteeseen

Laurinlahtelainen taloyhtiö, kuusi paritaloa eli yhteensä 12 asuntoa, on rakennettu komealle paikalle kallioiseen länsirinteeseen, ja komeita ovat talotkin: Osa on kolmikerroksisia ja kaikissa on vähintään kaksi kerrosta. Komeus teettää myös haasteita: Monet maalattavista paikoista olivat korkealla, ja maalauksen toteutusvaihtoehtoja olisivat olleet niin telineet, nosturit kuin valjaat ja tikkaat -yhdistelmäkin. Lisähaastetta kohteeseen tuovat alueelle ja aikakaudelle tyypilliseen tapaan melko tiheä rakentaminen, jolloin nostureilla liikkuminen tai telineiden rakentaminen olisi vaatinut piha-aitojen kaatamista ja isojen kappaleiden hankalaa kuljettamista projektin alku-ja loppuvaiheissa.

Projektin haasteellisuus näkyi myös tarjouspyyntöihin saaduissa vastauksissa: Jotkut urakoitsijat eivät tarjonneet lainkaan, ja saadutkin hinta-arviot olivat huomattavan korkeita.

Pohjan Kruunu erottui edukseen jo tarjouspyyntövaiheessa: Kommunikaatio oli nopeaa, sujuvaa ja ystävällistä, ja koko prosessista henki se että Pohjan Kruunu halusi kauppaa ja näki vaivaa sen eteen. Asia, jonka jokainen potentiaalinen palveluiden ostaja haluaa myyjältä nähdä!

Projekti päätettiin toteuttaa Pohjan Kruunun kanssa siten, että ympäristöä ei kuormitettaisi rakennelmilla ja nostureilla, vaan maalaukset suoritettaisiin hankalissa paikoissa asianmukaisin turvavaljain varustettuina.

 

Tuumasta toimeen

Sujuvuus ja ystävällisyys eivät rajoittuneet pelkästään projektin tarjousvaiheeseen. Koko projektissa mukana ollut joukko Pohjan Kruunun työntekijöitä olivat huomattavan ahkeria, mukavia ja kohteliaita ihmisiä – sellaisia joita jokainen haluaisi urakkatyömaallaan nähdä. Työ eteni joutuisasti mutta huolellisesti, ja myös sen edetessä vastaan tulleet rajauskysymykset ja muut käytännön asiat hoidettiin mutkattomasti. Kommunikaatio pelasi erinomaisesti, ja kaikesta aikatauluun liittyvästä tiedotettiin asianmukaisesti.

 

Se kuuluisa palveluasenne

Työn edetessä tuli eteen myös kattojen kuntoon liittyviä kysymyksiä ja huomioita – onhan kyseessä jo lähes 30-vuotias taloyhtiö. Kiitämme Pohjan Kruunun aloitteellista ja aidosti parhaita ratkaisuja etsivää tapaa tarttua asioihin, jotka joku muu olisi saattanut jättää vähin äänin mainitsematta tai olisi lähestynyt niitä vain laskukone kädessä. Projektista jäi todellisen ”asiakkaan paras” -ajattelun ja takuutyön maku.

Suosittelemme lämpimästi Pohjan Kruunun palveluita. Työn jälki oli laadukasta, asiointi todella miellyttävää ja kustannustaso järkevä. 

Voit tehdä tilauksen osoitteesta asiakaspalvelu@pohjankruunu.fi tai soittamalla numeroon 050 3020 795.